Heräsin reippaana kello 4.15 ja heitin vaatteet niskaan ja talsin aamuyöstä salille. Mies ja lapsi jäivät tuhisemaan hämyiseen makuuhuoneeseen, jossa tuoksui viekoitteleva uni. Hiukan kävi mielessä jäädä itsekkin nukkumaan, mutta sain äkkiä nollattua tuon ajatuksen.
Aamu viideltä aloitin kroppani herättelyn salilla. Reilun tunnin huhkin laitteiden ja painojen kimpussa, jonka jälkeen nautin rauhallisesta aamusuihkusta ilman jaloissa pyörivää naperoa. Aamu alkoi mukavan virkeänä ja bussissa kohti töitä oli kivaa olla bussin virkein matkustaja.
Matkalla tajusin, ettei eväät tullet mukaan, ou shit! Onneksi työpaikan lähellä olevasta pikkukaupasta sain loihdittua SD-kelpoisen aamupalan, lounaan ja välipalan töihin.
Lounas oli ehkä hiukan yksipuolinen, mutta kyllä sillä nälkä lähti. Syömiset ovat menneet hienosti, lukuunottamatta yhtä ylimääräistä banaania, jonka söin kun se ei naperolle sitten kelvannutkaan. Vanhasta tottumuksesta tuli se syötyä. Vasta jälkikäteen tuli ahaa-elämys. No tuskin koko SD nyt yhteen banaaniin kaatuu =)
Perjantaiksi on luvattu pakkasia ja toive on kova, että luntakin saataisiin tänne etelään. Suunnittelin hommaavani sukset täksi talveksi, mutta vähäisen lumen takia jätän haaveen ensi talvelle. Jos oikein fiksusti ajattelee niin tämän talven sukset olisivat varmaan väärän mittaiset jo ensi talvena. Jos oikein muistan niin painokin vaikuttaa suksien pituuteen? Viimeksi olen hiihtänyt vuonna 2000 armeijassa. Hiihtäminen lakkasi silloin kuin seinään, kun teloin siellä polveni suksen kanssa. Polvilumpio pyörähti sivuittain ja pyörryin tuolloin kivusta. Nyt on taas hiihtäminen alkanut kuulostamaan mukavalta, eihän siihen mennyt kuin 14 vuotta =D
Jos lunta tulee, voisin vuokrata muutamaksi kerraksi sukset ja saisi tuntumaa koko touhuun. Ennen rakastin hiihdellä meren jäällä pitkiäkin lenkkejä, silloin hiihtäminen tuntui niin vapauttavalta. Samaa fiilistä ei saa pururadan laduilla. Meren jäällä sai jotenkin ajatukset luontoon, sen monimuotoisuuteen ja kauneuteen. Jäälle tuskin näillä tulevilla pakkasilla päästään, mutta annetaan haaveen elää.
Olen siis aiemmin ollut kovin liikunnallinen ja menevä, jotenkin kaikki tuo aikoinaan hiipui ja silloin alkoi vyötärö kasvamaan. Nyt on toivetta ilmassa, että saisin sen liikunnallisen ihmisen heräämään kuorestaan ja palauttamaan muistiin, sen kuinka kivaa liikunta onkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti